SM-Liiga

Kisapuiston jäähalli   20.2.2010

Yleisöä: 4121

Tapahtumat: "Lähdettiin reissuun, että isosisko sai viettää 18-vuotis synttäreitä. Matka oli pitkä, kuitenkin IFK-faneja oli aika paljon paikalla. Nähtiin myös Suurimmasta Pudottajasta toinen Saipa-fani... Hifkiltä puuttui muutama avainpelaaja, kuten Mika Noronen, Dale Clarke ja Jan Lundell. He olivat sairaana, jonkun tiedon mukaan mahataudissa. Ross Lupaschuk keskeytti pelin toisessa erässä mahataudin takia. Tarttuva tauti... Maalin suulle luisteli Aleksis Ahlqvist, jotai ei voi syyttää tappiosta. Muillakin IFK-pelaajilla tuntui olevan jonkinlainen mahatauti, kun pelasivat niin surkeasti. Ensimmäisessä erässä IFK sai jotain paikkoja, mutta Saipa teki yv-maalin ja erätauolle mentiin tilanteessa 1-0. Toisessa erässä tapahtui vähän kaikenlaista, IFK jopa johti kamppailua ehkä minuutin verran. Saipa avusti siinä hieman ottamalla monta jäähyä. Asia korjaantui nopeasti ja Saipa tuli nopeasti tasoihin ja lentäen ohi. Carlo Grünn teki Saipan kolme ensimmäistä maalia, pari hassua hattuakin lensi jäälle. Kolmannessä erässä IFK otti jäähyjä, koko ottelussa IFK otti 7 pikkukakkosta, Melart sai kympin ja Kankaanperä otti yhteensä kolmen kakkosen lisäksi kympin väkivaltaisuudesta ja suunsoitosta kaksikymppisen. Petteri Wirtasesta tuli sitten puolustaja. Kaikki ottelun maalit tulivat jonkinlaisella ylivoimalla, Saipan viides maali tuli siirretyn rangaistuksen aikana. Kaiken kaikkiaan olipas esitys... 

Kolme tähteä Carlo Grünn, Saipa

Kaksi tähteä Joni Tuominen, Saipa

Yksi tähti Tyler Redenbach

Aika Maalintekijä Maalit
15.10 Carlo Grünn 1-0
28.23 Kimmo Kuhta 1-1
31.16 Juha-Pekka Haataja 1-2
32.30 Carlo Grünn 2-2
35.11 Carlo Grünn 3-2
37.19 Petr Pohl 4-2
44.35 Joni Tuominen 5-2

Ifkin 2. veskari Frans Tuohimaa

Ahlqvist torjuu tämän vedon.

IFK juhlii maalia (juhlat loppui lyhyeen)

Lupaschuk lähti saunan lämmitykseen :)

Hattutempun tekijä: Carlo Grünn

Tappelun tynkä oli tulossa